© SUOMEN GLENNIT RY

Vuoden Glenni -kilpailujen säännöt

Kilpailuvuosi on yksi kalenterivuosi. Kilpailuihin voivat osallistua kilpailuvuonna Suomen Glennit ry:hyn kuuluneet jäsenet, jäsenen perheenjäsenet ja heidän koiransa. Jäsenellä tulee olla ollut pysyvä asuinpaikka Suomessa kilpailuvuoden aikana.

Kerho laskee kaikkien koirien pisteet, mutta kilpailuissa sijoitetaan ne koirat ja kasvattajat, joilla on osallistumisoikeus Vuoden Glenni -kilpailuihin. Tuloksia ei tarvitse erikseen kerholle lähettää, paitsi jalostusuroksen ja -nartun osalta. Pisteitä lasketaan vain virallisista Suomen Kennelliiton näyttelyistä ja huomioon otetaan kunkin koiran kuusi parasta tulosta. Kultakin tuomarilta otetaan huomioon vain yksi arvostelu. Epäviralliset pentunäyttelyt ja match showt ovat kilpailun ulkopuolella.

Rotunsa parhaille ja vastakkaisen sukupuolen parhaille ja PU/PN-luokissa sijoittuneille koirille lasketaan lisäpisteitä seuraavasti jokaista näyttelyyn osallistunutta yli 9 kuukauden ikäistä glen of imaalinterrieriä kohden: alle 10 ei mitään. 11-19 = 2 p, 20-29 = 3 p. yli 30 = 4 p... Luokkavoittajille lasketaan samat lisäpisteet silloin, kun näyttelyyn on osallistunut vähintään 15 yli 9kk ikäistä glenniä. Rotunsa paras pentu ja vastakkaisen sukupuolen paras pentu saavat lisäpisteitä näyttelyyn osallistuneiden pentujen kokonaismäärän mukaan.

Jokaisesta näyttelystä huomioidaan vain paras tulos. Jos koira on esimerkiksi ollut BIS 2, se saa 19 pistettä ja osallistujamäärän perusteella tulevat lisäpisteet. Ryhmä- ja BIS -kilpailuissa annetaan pisteitä sillä edellytyksellä, että ryhmässä tai BIS-kisassa on ollut vähintään viisi kilpailijaa.

Vuoden näyttelyglenni -kilpailuun osallistuneista julkaistaan Glenniväki -lehdessä 15 parhaimman tulokset. Muiden kilpailujen osalta julkaistaan viiden parhaimman tulokset.

Vuoden näyttelyglenni ja VSP -näyttelyglenni
Pisteet lasketaan oheisen taulukon mukaan ja eniten pisteitä kerännyt on voittaja. Mikäli kahdella tai useammalla koiralla on sama pistemäärä, voittaa kilpailuvuoden aikana vähimmillä näyttelykäyneillä pisteet kerännyt koira.

Vuoden pentu ja VSP -pentu
Vuoden glennipentu -kilpailussa on samat säännöt kuin Vuoden näyttelyglenni -kilpailussa, paitsi että koiran on kilpailtava pentuluokassa. Kunniapalkinnolla palkitut pennut, jotka eivät ole sijoittuneet ROP- tai VSP -pennuksi, saavat 2 pistettä.

Pistetaulukko:
ROP8RYP120BIS125
VSP7RYP219BIS224
PU/PN-25RYP318BIS323
PU/PN-35RYP318BIS323
PU/PN-45RYP318BIS323
ERI:n saanut luokkavoittaja2RYP417BIS422


Vuoden veteraani ja VSP -veteraani
Vuoden glenniveteraani -kilpailussa on samat säännöt kuin Vuoden näyttelyglenni -kilpailussa. Koiran on kuitenkin kilpailtava veteraaniluokassa ja se saa jatkokilpailupisteet näyttelyn parhaan veteraanin sijoituksesta BIS -taulukon mukaan. Veteraaniluokassa ROP- ja VSP -veteraanit saavat lisäpisteitä vain näyttelyyn osallistuneiden glenniveteraanien kokonaismäärän mukaan. Mikäli pisteet menevät tasan, voittaa se, joka on sijoittunut korkeammalle sijalle Vuoden näyttelyglenni -kilpailussa.

Vuoden kasvattaja
Useamman henkilön kasvattaessa samalla kennelnimellä ainakin yhden henkilöistä tulee olla ollut kerhon jäsen kilpailuvuonna. Kasvattaja osallistuu Vuoden Kasvattaja -kisaan jos hän on esittänyt kunniapalkinnolla palkitun kasvattajaryhmän tai hänen neljä kasvattiaan vähintään kahdesta eri yhdistelmästä ovat saaneet pisteitä Vuoden Glenni -kisassa.

Kasvattaja saa 10 pistettä jokaisesta esitetystä, kunniapalkinnolla palkitusta kasvattajaryhmästä, joita huomioidaan enintään 5 kappaletta. Lisäksi lasketaan mukaan enintään neljän parhaan, vähintään kahdesta eri yhdistelmästä olevan kasvatin seuraavan taulukon mukaan laskettavat pisteet. Kasvattaja saa jatkokilpailupisteet näyttelyn parhaan kasvattajaluokan sijoituksesta BIS -taulukon mukaan.

Sijoitus vuoden glenni -kisassaPisteet
1 - 530
6 - 1020
11 - 1510
Loput pisteitä saaneet5


Vuoden jalostusnarttu ja -uros
Jalostusnartun ja - uroksen omistajan tulee ilmoittaa pisteidenlaskijalle koiran kilpailuvuoden aikana näyttelyissä kilpailleet jälkeläiset vuoden loppuun mennessä.

Tässä kilpailussa lasketaan nartun/uroksen neljän parhaan, vähintään kahdesta eri yhdistelmästä olevan jälkeläisen saamat pisteet Vuoden näyttelyglenni -kilpailusta niin, että vähintään neljällä jälkeläisellä on oltava pisteitä.
Webmaster